Telefon 019-2413200

FYREN NÄYTTÄÄ TIETÄ


Siellä, missä Atlantti kohtaa Intian Valtameren, sijaitsee Hyväntoivonniemi. Paljon lähempänä, missä Pohjanpitäjänlahti, Stadsfjärden ja Suomenlahti yhtyvät, ovat Tammisaari, sen Pohjoissatama ja Fyren.

Aikoinaan Hyväntoivonniemen kiertäminen oli merenkulkijoille suuri saavutus, ja siellä myös kurssia muutettiin uuteen suuntaan. Hyvän toivon ja kohtaamisen hengessä on käynyt myös Fyrenin tie. Paikalliset tekijät, kuten sijoittaja Tom Nylund, arkkitehti Lasse Heikkinen, suunnittelija Janina Skult, ravintoloitsija Hasse Lundström ja monet osaajat alueelta ovat yhdistäneet voimansa. On syntynyt jotain ainutlaatuista, jota ei ole nähty sen jälkeen, kun legendaarinen ravintola Knipan rakennettiin meren ja paalujen päälle. Fyrenistä on tullut Tammisaaren uusi maamerkki.

ravintola fyren

Fyrenin lasista ja graniitista muodostuva julkisivu on tehty kestämään ajan kulumista ja sään voimia. Sen kätköissä sisällä on lämmin tunnelma, jossa luonnonvalo ja pehmeät värit luovat täydellisen harmonian. Fyrenin saleissa voi hyvässä turvassa meren ympäröimänä seurata luonnon ja vuodenaikojen näytelmää. Lasien takaa näet, kun aallot lyövät laituriin tai kun meri on aivan peilityyni, auringossa kimalteleva tai talvella juuri jääpeitteen saanut.

Ravintoloitsija Hasse Lundström on henkilökuntineen ollut projektissa mukana alusta lähtien. Joku kuvitteli hänen jo jättävän kokinhatun hyllylle, mutta tälle mahdollisuudelle ei voinut sanoa ei. Hän sai vastuulleen keittiön, ravintolan sielun ja sydämen, ja loi työympäristön, jonka veroista hän ei ollut nähnyt sen jälkeen, kun astui jalallaan upouuden risteilyalus Viking Songin keittiöön vuonna 1980. Hän sai valoisan salin, joka on hienostunut mutta selkeä ja joka sopii monenlaiseen tarpeeseen. Ja hän sai upeasti ympäristöön sopivan rakennuksen, majakan, joka näyttää tietä.

Fyrenistä tuli enemmän kuin mistä Hasse unelmoi. Hän ei edes osaa itse pukea sitä sanoiksi. Fyren pitääkin itse kokea, on sitten kyse sen maisemista tai keittiön luomista herkuista. Fyren on avattu, mutta tarina vasta on alussa: legenda syntyy vuosien aikana, yhteisistä kokemuksista ja kohtaamisista.